Loghirren tarina – Kotimainen pihasauna ja hirsirakennusvalmistaja
Loghirsi on suomalainen perheyritys, joka valmistaa pihasaunoja, saunamökkejä ja hirsirakennuksia omalla tehtaallaan. Yrityksen taustalla on vuosikymmenten kokemus hirsirakentamisesta, puun työstöstä ja hirsirunkojen valmistamisesta.
Luonto, metsä ja puuntyöstö kiinnostivat Henriä jo yläasteikäisenä. Metsäalan, puualan työt ja hirrenveisto olivat yli sukupolvien ajan tuoneet monelle sukuun kuuluvalle elannon. Tie kulki puualan ammatti ja amk opintoihin ja niiden ohessa syntyi idea yrityksestä jossa keskitytään koneelliseen hirsirunkojen valmistukseen.
Yrityksen alkuaikoina valmistettiin tuhansia hirsirunkoja pyöröhirrestä. Vuoden 2003 alussa perustettiin toiminimi ja yhtiö muutettiin vuonna 2009 osakeyhtiöksi. 2021 yrityksen koneet ja kalusto ja tilauskanta myytiin ja Henri siirtyi uuden yrityksen osaomistajaksi ja toimitusjohtajaksi.
Toimitusjohtaja pestin päätyttyä palo hirsirakennusten tekemiseen ei päättynyt vaan syntyi vahvalle osaamispohjalle oman perheen yhteinen perheyritys Loghirsi Oy. Loghirren tarina on alkutaipaleella, mutta juuret ja perinteet ovat pitkät. Loghirren punainen lanka on myydä laadukkaita hirsirakennuksia suoraan tekijältä asiakkaille. Luovuus, pitkäjänteisyys ja ahkeruus antavat kestävän pohjan yritystoiminnalle. Meille hirsi ei ole vain materiaali, vaan tapa rakentaa kestävästi ja rehellisesti.